Luonnonsujelumuseo “Park Monrepos'“ on Tverdysh saaren pohjoisella puolella, ennen saari oli tunnettu nimella Linnansaari (ruots. Slottsholmen, suom. Linnansaari). Aikana, jolloin Viipuri oli Ruotsin kuningaskunnan alaisena, sen maat kuuluivat kruunulle ja niita hallitsi Viipurin linnan kaskynhaltija. XVI-vuosisadan puolivalissa saarella perustettiin Lill Ladugord (ruots. Lill Ladugord, Pieni navetta) kruunulle kuuluva maatila. Tulevan puiston paikalla, joka kulkee nimella Vanha Viipuri (ruots. Gamla Wiborg, suom. Wanha Wiipuri) olivat laidunmaat ja kaivot, joista pitivat huolta kylan asukkaat. Lill Ladugordin keskiosa oli saaren kaakkoispuolella – Viipurin linnan vastapaata – nykyisten venalaisten Sankt-Annen Kron linnoituksen paikalla, joiden rakennustyot aloitettiin heti Pohjasodan paatettyja ja Viipurin liitettya Venajan keisarikuntaan. Tahan aikaan Lill Ludegordin maat kuuluivat linnoituksen rakennusinsinoorille A. de Kulonille, joka vuodesta 1732 oli Viipurin ylikomendantti. Omistajan tulot, naista autioksi jatetyista maista, oli vain maistraatin niitty - ja kasvimaiden kayttomaksut. Ensimmaisena, kuka aloitti Lill Ludegordin rakennus- ja kunnostustyot, oli Viipurin ylikomendantti Pjotr Aleksejevich Stupishin (1718-1782), jolle tama maatilaoloi annettu sukuhaltuun.Vanhan Viipurin maatilan viereen Stupishin pystyttaapaarakennuksen ja istuttaa puiston, ja paikan nimeksi tuli Sharlottendshl , hanen vaimonsa nimesta. Puisto sijaitsee kapealla alueella, nykyisen Monrepos’n paakartanon ja sisaankayntiportin valimastossa. Stupishinin kuoleman jalkeen jaivat suuret velat ja Lill Ladigordin omistajaksi tulee suuriruhtinas Pavel Petrovichin sukulainen Wurtenbergin prinssi Fredrich Wilhelm Karl (1754-1816), jonka Katariina II v.1784 nimitti Viipurin kenraalikuvernooriksi. Taman, kaupungin ulkopuolella olevan Lill Ladugord virka-asunnonsa, Wurttenbergin prinssi vaihtoi nimen Monrepos’ksi (ransk. Mon Repos, “minun leponi”), rakennuttaa uuden paarakennuksen ja laajentaa puistoa. Suunniteltaessa prinssi Wurttenbergin puistoa, lahtokohtana pidettiin sen maisemallinen luonto, kiemurtelevine polkuineen, alati vaihtuvalla mielialalla, nousuilla rantakallion huipulle, josta sen nakopaikalta avautui avara vesisto. Riitaantuaan Katariina II:n kanssa vuoden 1786 loppupuolella Wurttenbergin prinssi jattaa Venajan. V. 1788 Monrepos’n hallitsijaksi tulee keisarinna Maria Feodorovnan (Wurttenbergin prinssin sisar) sihteeri paroni Ludwig Heinrich von Nicoly (1737-1820) – saksalainen runoilija ja kirjailija, yksi suuriruhtinas Pavel Petrovichin kotiopettajista, Sankt- Petersburgin Keisarillisen Tiedeakatemian tuleva presidentti ( vuodesta 1798  vuoteen 1803) Nicolayn aikana kartano uudistetaan italialaisen taidemaalarin Guiseppe Antonio Martinellin piirustusten mukaan, paarakennukseen rakennetaan kirjastosiipi. Maisemallinen puisto laajenee nykyisiin mittohinsa, kahden vuosikymmenen aikana pitkin puistoa oli tehty uusia polkuja, ranta oli vahvistettu padolla,  puistoon ilmaantuu erilaisia huvimajoja, luolia, veistoksia. XIX vuosisadan alkuun puisosta tulee yksi Euroopan tunnetimista yksityispuistosta. Omat esteettiset periaatteensa Nicolay esitti runoelmassaan “Monrepos’n kartano Suomessa”, julkaistu v.1804, ja joka XIX vuosisadan aikana oli monesti painettu. V.1801 keisari Aleksanteri I antoi Monrepos’n Ludwig Heinrich von Nicolayille ikuisen sukuhaltuun, jonka han luovutti ainoalle pojalleen venalaiselle diplomaatille Paul von Nicolaylle (1777- 1866). Han jatkaa isansa toteutamattomaksi jaaneita aikeita sovelttaen niita oman makuunsa. Muutokset, jotka Paul suoritti Monrepos’ssa, meidan paiviimme asti tekevat voimakkaan tunnevaikutelman kavijoihin.Melkein kaikki Paul von Nicolayn aikana tehdyt Monrepos’n muistomerkit ovat sailyneet meidan paiviimme asti: obeliski, kaatuneilla Napoleonia vastaan kaydyssa sodassa, Broglion veljeksille, Narsissi- lahteen paviljonki, suomalaisen runouden jumalalle Vainamoisen veistos, pseudogoottilainen sisaankayntiportti (menetetty 1950 luvulla, v.1982 pystytetty uudestaan), jai san muistoksi Pulin tekema Ludwigsburgin kappeli. V. 1834 Senaatti hyvaksyy Paul von Nicolayn hakemuksen koskien kartanon jakamattomuutta ja Monrepos’ta tulee paroni Nicolayn suvun luonnonsuojelualue ja ei myytavaksi tarkoitettua kartanoa kaikkinee perimmisoikeuksineen. Paulin vanhin poika, Nicolaus Armand Michel von Nicolay (1818 – 1869), joka oli kuten isakin, diplomaattina, oli kartanon omistajana vain kolme vuotta.

Seka han, etta myohemmin perinnyt kartanon Paul Ernst von Nicolay (1860-1919) – opiskelijoiden Kansianvalisen kristillisliikkeen varapresidentti, eivat tehneet puistossa olellisia muutoksia.. Poikkeuksena oli vain v.1831 Paul von Nicolayn asetettu ja vandaalien rikottu Vainamoisen patsaan tilalle oli v.1873 pystytetty uusi veistos. Lokakuun v.1917 vallankumouksen jalkeen, jonka seurauksena Suomi saa itsenaisyyden, Nicolayn perhe jaa asumaan Monrepos’hon. Tahan aikaan kartanoalue vahitellen pienenee, siksi kun suurin osa kartanon maista siirtyy Viipurin kaupungin omistukseen. Perheen haltuun jaivat kartanorakennukset, puisto, saaren metsaa pohjoisosassa ja pieni huvilaalue kartanon itaosassa. Paul Ernst George kuoleman jalkeen, jattamatta jalkelaisia, kartano siirtyy hanen sisaruksille, joista nuorin Sofia von Nicolay (1862-1943) mene naimisiin kreivi Konstantin von der Palenin (1861-1923) kanssa.

Nicolayt ja Palenit elivat Monrepos’ssa Toisen maailmansotaan asti, jonka tuloksena Viipuri luovutettiin Neuvostoliitolle. Ensimmaisina sodan jalkeisina vuosina Monrepos’sta tuli sotilashenkilokunnan lepokoti. V.1952 kartanon rakennukset ja kirjastosiipi julistettiin suojeltavaksi arvokkaina arkkitehtoonisina muistomerrkeina. Kartanon paarakennukseen sijoittui lastentarha ja kirjastorakennus muutettiin asuintaloksi. Monrepos’sta tulee M. I. Kalininin nimisen kulttuuri- ja lepopuisto. V.1960 – luvun alkuun kaikki puistossa olevat puupaviljongit olivat menetetty, niinikaaan tuhottu veistos ja suvun hautamuistomerkit. V.1960 kartanorakennukset, puisto ja sita ymparoiva suuri metsaalue julistettiin historian ja kulttuurin tasavaltaisarvoisina suojelukohteiksi. Paarakennuksen kunnostustyot aloitettiin heti kun siita oli poistettu lastentarha. V. 1976 oli suoritettu Narsissi lahdevesiston korjaustyot,asetettu uusi naamio (leijonapaan muotoinen), joka oli tehty viipurilainen taiteilija T. Arkangelskajan valumallin mukaisesti. Kartoittaakseen puiston historiallista tie-ja polkuverkostoa, seka tuhottujen paviljongien perusteita, 1981 - 1983 - luvuilla Monrepos’ssa suorittaa tutkimustoita AN SSSR Leningradin arkeologisen instituutin Viipurin arkkitehtuuri-argeologinen toimipisteen voimiin. V. 1985 V. V. Dmitrijevin projektin pohjalla pystytetaan Monrepos’n sisaankayntiportti. Puiston luonnonvastainen kaytto sen historiallis- kultturisena kohteena ja huvipuistona paatyi.  Monrepos’ puisto sai Viipurin yhteiskuntavaikuttajien akateemikko D. S. Lihatshovin kannastuksella  ja aloitteesta  uuden statuksen. Valtion arkkitehtuuri- ja historiallinen luonnonsuojelumuseo ”Park Monrepos” oli perustettu v.1988 Venajan Tasavallan Ministerineovoston asetuksella.